Taijan kompostiblogi

Omistan pienen kaupunkipuutarhan Brysselissä. Tässä 7m x 11m kokoisessa maapalasessa on neljä puuta, puutarhalampi, vaja - ja kaksi kompostiastiaa. Niitä täyttävät puutarhasta tulevat roskat sekä viisihenkinen perheemme ynnä kaksi kania.
27. elokuuta 2008 - muutama päivä lomaltapaluun jälkeen PDF Tulosta Sähköposti
02.10.2008
Puutarha tuottaa aina yllätyksiä kesäloman jäljiltä mutta kompostit eivät koskaan. Molempien pömpeleiden sisältö näyttää samalta tummalta silppuiselta humukselta. Toinen astia on kuitenkin saanut 'levätä' sisältöineen reilu puoli vuotta, toista täytettiin vielä heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Täällä ei ole ainakaan vietetty kesälomaa!

Ensimmäisen kompostiastian hankin kolme vuotta sitten. Sen verran kompostoiminen on mennyt veriin että banaaninkuoren heittäminen roskikseen tuottaa aidosti tuskaa. Tästä syystä uuden kompostin aloitus on kotiin palatessa kiireellisimipiä tehtäviä ja joustoa on vain sen verran mitä keittiön viherjäteastia vetää. Nyt aloitettu komposti täyttyy jouluun mennessä, ja tammikuussa on taas edessä uuden kompostin aloitus.

Puoli vuotta tekeytynyt komposti on painaunut lähes puoleen alkuperäisestä tilavuudestaan, ja hätäisenä otin siitä jo loppukeväällä ainesta puutarhan kiireellisimpiin paikkoihin. Tämä tavara siirtyi muovisäkkehin ja vajaan varastoitavaksi. Tyhjentyneeseen astiaan lapioin tuoreemman kompostin toisesta astiasta, Monty Don'in ohjeiden mukaan (BBC:n Gardener's World -ohjelman entinen vetäjä). Raa'an kompostin täydellisellä kääntämisellä kun pitäisi saada hiipunut kompostoituminen uudelleen käyntiin - kokeillan nyt ensimmäistä kertaa.

Lopulta kompostiastia on tyhjä ja pääsen pohjustamaan sitä. Peitän pohjan risuilla ja ohuilla oksilla - kaikella mitä ei viitsi pilkkoa takkapuiksi. Samalla tulee siistittyä marjakuusiaitaa ja murattikasvustoa, lakaistua kuivat lehdet ja nypittyä rikkaruohot...lopulta pehko peittää reilun neljäsosan kompostiastian syvyydestä. Sen päälle kiikutan ensimmäiset keittiöjätteet.

http://www.bbc.co.uk/gardening/basics/techniques/soil_makecompost1.shtml ( Brittinäkökulmaa kompostointiin, ja muutenkin loistavat sivut puutarhanharrastajalle )
Viimeksi päivitetty 13.01.2009
 

Copyright © 2008-2011 Belgian Martat ry | Powered by Joomla! | Template by RocketTheme | Website by HS